Kummatin kerrostaloalueen peruskorjaus

Kutsukilpailun voittoon perustuva työ, jossa Raahen Kummatin alueelta (rakennettu 1967-1980) 7 asuinkerrostaloa peruskorjattiin rakennuksia osittain purkamalla ja kiertotalousratkaisuja hyödyntämällä. Rakennusten energiatehokkuutta parannettiin ja alueen imago muutettiin. Rakennuksissa on yhteistiloja asukkaille (talotuvat, saunat ja viherhuoneet) sekä vuokrattavia palvelutiloja. Rakennuksiin on valmistunut kehitysvammaisten ohjatun asumisen asuntola 6 hengelle tukiasuntoineen ja yksi päiväkoti.

Geopolymeerikomposiitista valmistettu meluvalli

Apila Groupin kehittämästä, teollisuuden sivuvirtoja hyödyntävästä Gepocit® geopolymeerimateriaalista rakennettiin meluvalli takaamaan vieressä sijaitsevan koulun oppilaille opiskelurauha läheisen junaradan melulta. Projekti on yksi ensimmäisistä näin isossa mittakaavassa geopolymeerikomposiittia hyödyntävistä rakennelmista Suomessa. Rakennusprojekti oli osa Lappeenrannan kaupungin vetämää Urban infra Revolution –hanketta, jossa etsittiin uusien innovaatioiden avulla näkökulmia kaupunkirakentamiseen ja alueen liiketoimintojen kehittämiseen, sekä ratkaisuja materiaalien kierrättämiseen.Meluvallissa […]

Kierrätettävän tuotantolaitoksen toteutustapasuunnittelu

Työssä laadittiin toteutustapasuunnitelma elintarviketeollisuudessa toimivan yrityksen tuotantolaitokselle noudattaen perinteisten suunnitteluperiaatteiden rinnalla kiertotalouden mukaisen rakentamisen suunnitteluperiaatteita, joita ovat mm. koneiden, laitteiden ja rakenteiden suunnittelu mahdollisimman kestäviksi, helposti huollettaviksi ja pitkäikäisiksi, muuntojoustavuuden, purettavuuden ja uudelleenkäytettävyyden huomioiminen, materiaalien erotettavuuden ja kierrätettävyyden huomioon ottaminen, hukkamateriaalin ja hukkaenergian synnyn minimoiminen ja mahdollisimman tehokas hyödyntäminen sekä uusiutuvien ja vähäpäästöisten energialähteiden hyödyntäminen. […]

Talo Korea: kestävän kehityksen omakotitalo

Kyseessä on Kouvolan asuntomessuille rakennettu omakotitalo. Talon asukkaat halusivat rakentaa talon puusta, metallista ja lasista. Talon perusta on toteutettu teräspilari rakenteena ja puurungon ympärillä olevat rakennusmateriaalit ovat pääosin sahateollisuuden ylijäämä puusta valmistettuja tuotteita, jopa lämpöeristeet ovat puuta. Rakentajan patentoima innovatiivinen lasitusratkaisu katolla tuo paljon valoa sisätiloihin.Talo Korea kohteessa yhdistyy monta kestävän kehityksen kannalta tärkeää tekijää. […]

Kummatin alueen kerrostalojen peruskorjaus

Hankkeen koko n. 11.000 brm2. Neljä asuinrakennusta. Arkkitehti- ja pääsuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Harri Hagan & Arkkitehdit Kontukoski Oy. Kutsukilpailun voittoon perustuva työ, jossa Raahen Kummatin alueelta (rakennettu 1967-1980) 7 asuinkerrostaloa peruskorjattiin rakennuksia osittain purkamalla. Rakennusten energiatehokkuutta parannettiin ja alueen imago muutettiin. Rakennuksissa on yhteistiloja asukkaille (talotuvat, saunat ja viherhuoneet) sekä vuokrattavia palvelutiloja. Rakennuksiin on valmistunut kehitysvammaisten […]

Vantaan Korson Ankkapuisto

Ankkapuisto on yksi Vantaan kestävän ympäristörakentamisen (KESY) pilottikohteista. Puistossa on käynnissä uusiomassahanke, joka toteutetaan Ankkapuiston lampien kunnostuksesta syntyneitä massoja sekä muita käyttöön soveltuvia ja tutkittuja uusiomateriaaleja hyödyntäen. Kasvualustaa hyödynnetään puiston maastonmuotoilussa sekä uusien istutusalueiden toteuttamisessa. Lisäksi hankkeessa seurataan rakentamisesta syntyvien päästöjen määrää sekä tarkastellaan kustannus- ja resurssisäästöjä.Ankkapuiston kunnostusurakan yhteydessä syntyneiden ylijäämämassojen uusiokäyttö toteutettiin kestävän rakentamisen […]

Puhdas ja älykäs Kera -kehityshanke

Espoon Kerasta rakentuu vähintään 14 000 asukkaan ja 10 000 työpaikan urbaani kaupunginosa, jossa hiilineutraali kiertotalous ja digitalisaatio luovat perustan kestävälle elämäntavalle. Kerassa luodaan uudenlaisia energiaratkaisuja ja liikkumisen muotoja, suositaan kestävää rakentamista ja jakamistaloutta sekä vaalitaan elävää ja viihtyisää kaupunkiympäristöä. Suunnittelualueen koko on n. 58 hehtaaria. Keran kaupunginosaa kehitetään yhteistyössä yritysten, tutkimuslaitosten ja asukkaiden kanssa. […]

Härmälänrannan maaperän kunnostus

Tampereen Härmälänrannan aluetta ollaan muuttamassa asuinalueeksi teollisten toimintojen päätyttyä vuonna 2013. Pitkästä teollisesta historiasta johtuen alueen maaperä on ollut monin paikoin pilaantunut. Alueen kunnostus suunniteltiin ja toteutettiin resurssiviisaasti esirakentamisvaiheessa.Härmälänrannan vanha teollisuusalue Tampereella on muuttumassa asuinalueeksi. Teollisen toiminnan jäljiltä alueen maaperä oli pilaantunut muun muassa öljy- ja VOC-yhdisteillä, raskasmetalleilla ja jätteillä, ja pohjaveteen on kertynyt kloorattuja […]

Harppuunakortteli, Turku

Harppuunakorttelista tulee lähes energiaomavarainen ja lämmitettävää pinta-alaa on kokonaisuudessaan 40 640 m2. Korttelin vuotuiseksi energian kokonaiskulutukseksi on laskettu 2600 megawattituntia, josta ilmaisenergian osuus on 1945 mwh ja ostoenergian määrä 664 mwh. Rototec toteutti Harppuunakortteliin kaikkiaan 80 kappaletta 340 metriä syviä energiakaivoja. Lisäksi toteutimme kohteeseen TRT-testauksen (terminen vastetesti eli TRT on mittaus, jolla voidaan määrittää maalämpökentän […]

Kestävä GeoHouse Älykylä Utajärvellä

GeoHouse Älykylä on täydessä koossa 30-40 asunnon aluekokonaisuus, joka toteutetaan ryhmärakennuttamishankkeena ja asumisosuuskuntapohjaisesti. Alueen energian tuotetaan aurinkoenergialla. Älyteknologialla varustetut asuinrakennukset ovat hirsirakenteisia, pääosin omakotitaloja. Myös yhteiskäyttötiloissa suositaan puuraaka-ainetta. Ratkaisut: 1) Uudisrakentamisen kynnyksen madaltaminen asumisosuuskuntamallilla (taloudellisuus) 2) Puhtaan energian keskitetty tuotanto aurinkopaneeleilla ja -keräimillä 3) Lämpöenergian varastointi maahan 4) Energian jakelu alueella 5) Energian käytön optimointi […]